Pääsyvaatimukset Sotungin etälukioon sekä maksut

Tags

KoulutusOpiskelijat

Pääsyvaatimukset

Opiskeluoikeus on kaikilla täysi-ikäisillä perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan (peruskoulu tai keskikoulu) oppimäärän suorittaneella. Opiskelijaksi voidaan ottaa myös sellainen henkilö, joka ei ole suorittanut perusopetuksen oppimäärää, mutta jolla katsotaan muutoin olevan riittävät edellytykset lukio-opinnoista suoriutumiseen.

Alle 18-vuotias voidaan ottaa aikuislukion tutkintotavoitteiseksi opiskelijaksi ainoastaan erityisen perustellusta syystä (Lukiolaki 22§).

• Mikäli nuorisoasteen lukiossa kaikki mahdolliset tukikeinot on kokeiltu ja todettu riittämättömiksi opiskelijan tilanteessa, ja päädytään harkitsemaan opintojen jatkamista etälukiossa, niin opiskelijan olisi ensin hyvä suorittaa 1-2 opintojaksoa etälukiossa oman lukionsa opintojen rinnalla.

• Mikäli nämä opinnot sujuvat hyvin ja opiskelijalla on dokumentti, mikä osoittaa hänellä olevan erityisen perustellun syyn aikuislukion opiskelijaksi otolle, niin nuorisoasteen lukion opinto-ohjaaja ottaa hyvissä ajoin ennen seuraavan periodin alkua yhteyttä etälukion opinto-ohjaajaan ja sovitaan kahden periodin mittaisesta ns. testijaksosta.

Mikäli opinnot ovat edenneet hyvin suunnitelman mukaisesti, ja opiskelijalla on esittää dokumentti erityisen perustellusta syystä aikuislukion opiskelijaksi otolle, niin rehtori voi tehdä myönteisen päätöksen opiskelijaksiotosta.

MUIDEN OPPILAITOSTEN OPISKELIJAT (lukiolaiset, ammattiin opiskelevat)

Etälukion yksittäisiä aineopintoja voivat suorittaa kaikki vähintään toisen asteen oppilaitoksessa parhaillaan opiskelevat, myös alle 18-vuotiaat.

Maksut

Etälukiossa opiskelu on seuraaville maksutonta:

  • vantaalaisessa toisen asteen oppilaitoksessa tutkintoa suorittaville (Vantaan päivälukioissa ja aikuislukiossa tai Variassa)
  • tutkintotavoitteisille (etälukiossa aikuislukion oppimäärä ja/tai ylioppilastutkinto)

Muut kuin yllämainitut opiskelijat maksavat yksittäisen opintojakson suorittamisesta 50 € / aloitettu kurssi/opintojakso tai 100 € / aloitettu opintojakso, kun opintojakson suoritus tapahtuu tarjottimelle merkityn ryhmän ulkopuolelta. Työttömät aineopiskelijat maksavat puolet yllä olevista kustannuksista. Työttömän opiskelijan tulee itse ilmoittaa ja todentaa työttömyytensä etälukion opintosihteerille.

Ylioppilastutkintolautakunta perii ylioppilaskirjoituksista tutkintokertamaksun sekä ainekohtaisen maksun. Ajankohtainen hinnoittelu löytyy osoitteesta www.ylioppilastutkinto.fi. Vantaan kaupungin yleisen ohjeen mukaisesti Sotungin etälukio perii tutkintojärjestelymaksun (16,82 €) niiltä henkilöiltä, jotka osallistuvat ylioppilaskirjoituksiin Sotungin etälukiossa, ja joilla on jo lukiotutkinto, tavoitteenaan yo-tutkinnon täydentäminen tai arvosanan korottaminen. Maksuista lähetetään lasku kotiin. Maksua ei voi suorittaa Virikeseteleillä.

Keywords

Sotungin etälukio